Siirry pääsisältöön
  1. Kirjoitukset/

Koira vetää hihnassa - mikä avuksi?

·6 minuuttia
Kävelet koirasi kanssa kohti edestä lähestyvää koiraa ja sen omistajaa. Tunnet sykkeesi nousevan, kätesi kiristyy vaistomaisesti taluttimen ympärille ja vedät koiraasi lähemmäs ettei se pääse kiskaisemaan olkapäätäsi irti. Koirasi aistii jännittyneisyytesi ja jälleen uusi tuskaisen häpeällinen ohitus on tiedossa. Oli syynä remmirähinä tai yli-innokas kiskominen, niin pian huomaat muuttavasi suuntaa jottet vain joudu kohtaamaan vastaan tulevia koiria.
Eve talven aiheuttaman hepulikohtauksen kourissa.
Eve talven aiheuttaman hepulikohtauksen kourissa.

Tuntuuko tutulta?

En häpeile myöntää ettenkö olisi kamppaillut juuri tämän ongelman kanssa joka ikisen omistamani koiran kanssa. Vasta Even myötä päätin systemaattisesti alkaa tekemään juuri tälle asialle jotain. Monen muun tavoin, hain Internetistä ja YouTubesta apua ongelmaani ja toinen toistaan sliipatummat koirankouluttaja-starat vakuuttivat että juuri heidän menetelmänsä avulla vetäminen loppuisi iltapäivässä.

Heidän taikatemppunsa eivät toimineet, joka johti häpeän ja avuttomuuden tunteeni lisääntymiseen koiran ulkoilutustilanteessa. Palasin aiemmin opittuun käytökseen, eli väistämään vastaantulevia koiria – toisin sanoen pakoilemaan ongelmaa. Tämä kuitenkin ei ollut mukava tapa ulkoiluttaa koiraa, joten jatkoin vastauksen etsimistä.

Paras ensiaskel itse asiassa oli se, että kohtaamistilanteessa käskytin Even seisomaan paikalleen, käänsin selän lähestyvää koiraa kohden ja pidin taluttimen löysällä. Tämä antoi myös mahdollisuuden tarkkailla Even käytöstä sataprosenttisesti ja puuttua siihen äänen tai taluttimen avulla ennen kuin koira syöksyi ohittavaa koiraa kohden.

Itse asiassa kun sain tämän kikan toimimaan, niin se valoi uskoa mahdollisuuteen korjata häiriökäyttäytyminen pysyvästi.

Aikuinen koira vetää hihnassa, mikä neuvoksi? #

Lopulta törmäsin Will Athertonin YouTube-kanavaan, jossa parrakas, tatuoitu, viikingin näköinen kaveri näyttää miten vetämiseen ja moneen muuhunkin koiran omistamiseen liittyvään asiaan löytyy lääkkeet jo yhden session aikana. Tämä tietysti kuulostaa turhan hyvältä ollakseen totta ja ei hänkään lupaa että homma on sillä selvä, mutta hän keskittyykin omassa ohjaamisessaan sen näyttämiseen että miksi jotain asioita tehdään, eikä ainoastaan miten.

Monestihan ongelma on se että vaikka ammattilainen saisikin koiraasi otteen, niin sinun täytyy alkaa tekemään niitä johtajuuteen liittyviä asioita, joilla sinun kontakti koiraasi muodostuu luontevaksi johtajuudeksi myös ulkoilutilanteessa. Jos koirasi ei kiinnitä sinuun mitään huomiota toisen koiran nähtyään, niin olet jo menettänyt pelin.


#

Itse olen kahden viime koirani kanssa uskonut siihen mantraan että kiinnittämällä koirani huomion makupaloilla pääsen ohittamaan koiran niin että ongelmia ei synny ja teoria on että lopulta koiran ohittaminen onnistuu ilman makupaloja. Voin sanoa että tämä lahjomismenetelmä ei ole koskaan tuntunut luontevalta, eikä se myöskään ole toiminut.

Makupala säilyttää tehonsa tasan niin kauan kuin se on kädessäni ja jossain tilanteissa ulkoisen ärsykkeen voima on suurempi kuin makupalan tenho, jolloin lahjomismenetelmä lakkaa toimimasta.

Tämä on erityisen totta itsenäisen ja itsepäisen, hyvin pienellä miellyttämisen halulla varustetun rodun edustajalle, kuten Hovawartille. On tilanteita joissa lahjus yksinkertaisesti menettää merkityksensä ja hoffi päättää toimia kuten tilanteessa parhaaksi näkee. Ongelma on ollut siinä että vaikka minulla on johtajuuden suhteen ollut koirani kanssa asia selvä, niin en ole osannut kommunikoida sitä koiralleni tavalla jonka se ymmärtää koiran ohitustilanteessa.

Ragnar Slip Leash koulutushihna #

Siksi päätinkin kokeilla Will Athertonin koulutushihnaa, joka suoraan sanottuna on tehnyt koiran ulkoiluttamisesta nautinnollista ja sen sijaan että väistäisin vastaantulevia reaktiivisia koiria, niin olen alkanut etsimään tilanteita jossa pääsen työstämään Even reaktiivisuutta vastaantulevien koirien suhteen.

Itse hihna ei pelkästään tee mitään, vaan:

  1. se on osattava laittaa koirasi kaulan ympärille oikein.
  2. sitä on osattava käyttää johtajuuden vahvistamiseen eikä rangaistusvälineenä.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein asia koulutushihnan suhteen on se että väärin käytettynä se joko pahentaa vetämisongelmaa, tai aiheuttaa koirallesi kipua, kuristumisen tunnetta tai saattaa jopa vahingoittaa koirasi henkitorvea.

Tämän vuoksi on ERITTÄIN tärkeää että puet sen koirasi päälle oikein:

  1. Talutin pitää pukea koiran niskan yläosaan aivan takaraivon alle ja kurkun puolelta henkitorven yläpuolelle aivan leuan alle.
  2. Talutin pitää olla oikein päin, eli kiristävä lenkki niskan puolella ja nahkainen läppä alapuolella ottaen huomioon kulkeeko koira oikealla vai vasemmalla puolellasi.
  3. Talutin pitää olla riittävän kireällä, ettei se liu henkitorven päälle tai vielä alemmas. Oikea kireys on sellainen, jossa hihna pysyy paikallaan, mutta saat juuri ja juuri ujutettua kaksi sormea kaulan ja hihnan väliin.

Kun nämä tärkeät tekijät on huomioitu, niin voit aloittaa harjoittelun ärsykkeettömässä ympäristössä suunnanmuutosharjoituksilla, kuten Will yllä olevassa videossa esitti. Saatuasi koiran kiinnittämään sinuun huomiota taluttaessa, eikä vain seuraamaan omaa nenäänsä mihin sattuu, niin voit lisätä vaikeustasoa asteittain kohti toisen koiran kohtaamista. Jos esimerkiksi koirasi ei reagoi vastaantuleviin ihmisiin kovinkaan voimakkaasti, niin aloita siitä. Vieraat ihmiset ovat parempia kuin tutut, koska koirasi todennäköisesti reagoi perheenjäseniisi voimakkaammin.

Askel askeleelta kohti päämäärää #

Tärkeintä on ettet vaadi koiraltasi tilanteessa liikaa, jolloin todennäköisintä on että koirasi epäonnistuu koska se ei ole vielä kykenevä toimimaan oikein liian vaativassa tilanteessa. Kannattaa siis edetä vaihe vaiheelta. Yllä mainitsemani paikallaanseisomiskikka toimii tilanteissa joissa ohittaminen olisi vielä mahdotonta. Tämä tietysti edellyttää että olet opettanut koirasi seisomaan käskystä paikallaan, kunnes annat vapaa -komennon. Senkin opettamiseen menee aikaa ja kannattaa edetä vaihe vaiheelta.

Kun kävely alkaa sujumaan normaalitilanteissa, kannattaa toisen koiran ohittamista alkaa harjoittelemaan ensin hieman kauempaa ja sitten myöhemmin vaikeustasoa nostaen. Suurin tekijä tässä hommassa tietenkin on johtajuuden harjoittelu kävelytilanteessa, eikä talutin ole kuin apuväline määränpään saavuttamiseen. Tärkeimpiä asioita mitä taluttimella voit kuitenkin tehdä on saada koira kiinnittämään sinuun huomiota kaiken muun ympäröivän sijaan ja kommunikoimaan niitä asioita joita et sen halua tekevän.

Tämä tietenkin pitää yhdistää palkitsemiseen niissä tilanteissa kun koirasi on tehnyt oikein, eli kuten aiemmin totesin, ei talutin saa olla mikään rangaistusväline. Koira oppii positiivisen kautta ja hihna muistuttaa vain niistä asioista joita et halua sen tekevän. Sinun tulee kehua koiraasi välittömästi kun se on tehnyt oikein.

Parhaat tavat palkata #

Parhaat tavat palkkaamiseen ovat:

  1. kimeä kehumisääni
  2. makupalalla tai lelulla palkitseminen
  3. fyysinen taputtaminen tai silittäminen

Näitä keinoja voi myös yhdistää, eli jos koirasi tekee jonkin suorituksen todella hyvin, niin kehuminen, palkan antaminen ja taputtaminen antavat kolminkertaisen tehon.

Talutinta kannattaa siis kokeilla, vaikkei hihna yksinään tulekaan ratkaisemaan mahdollista johtajuusongelmaasi ulkoilutuksen aikana. Vain sinä voit sen tehdä harjoittelemalla asteittain vaikeammissa tilanteissa.

Kamalaa, tuohan on kuristava talutin! #

Kuten edellä totesin, kuristava talutin kuulostaa kamalalta ja väärin käytettynä se sitä onkin. Oikein käytettynä sen sijaan kommunikaatio koirasi kanssa paranee huomattavasti ja itse korjaamiseen ei tarvitse käyttää kuin yhtä sormea. Luit oikein, korjaamiseen ei tule käyttää voimaa ja todennäköisin syy siihen ettei korjaus toimi on että talutin on puettu väärin koirasi kaulan ympärille. Todennäköisimmät syyt ovat että talutin on liian löysällä ja/tai että se on koirasi kurkun päällä tai niskan tyvessä josta kiskominen itse asiassa laukaisee vetämisreaktion!

Korjaa ajoissa #

On myös äärimmäisen tärkeää reagoida koiran virhekäyttäytymiseen ajoissa, ennen kuin se nollasta kymmeneen asteikolla on päässyt edes kahta tai kolmea pidemmälle. Korjaamiseen kannattaa myös yhdistää jokin ääni, esimerkiksi TSIH-suhahdus jonka avulla pystyt ajan mittaan luopumaan fyysisestä korjauksesta, koska koirasi on ehdollistunut äänen korjaavaan merkitykseen.

Kannattaa myös tutustua yllä olevaan videoon, missä Will näyttää miten talutinta käytetään oikein oikeassa harjoitustilanteessa.

Hanki toimiva koulutusväline #

Mikäli mielenkiintosi heräsi ja haluat ennakkoluulottomasti kokeilla harjoitustalutinta, niin Ragnar Slip Leash - taluttimen voit hommata Will Athertonin verkkokaupasta alla olevan painikkeen kautta.

Hanki Ragnar Slip Leash - talutin

Kannattaa myös tutustua taluttimen käyttöohjeisiin, joista tärkein asia on taluttimen oikea päälle pukeminen. Mikäli sinulla on mitään kysyttävää, ota yhteyttä sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeen kautta. Annan mielelläni vertaistukea ja mikäli et minua usko, niin kannattaa tutustua Will Athertonin koulutusmateriaaleihin. Hänen elämäntehtävänsä kun on ollut koirien pelastaminen eutanasialta ja hänen menetelmänsä oikeasti toimivat.