Dogs<br>.social

Apua koiran painonhallintaan

Aiemmassa kirjoituksessa kävimme läpi koirien ruokintataulukoita ja kuinka määrittää koiralle sopiva päivittäinen ruokamäärä - oli koirasi sitten pentu tai aikuinen. Tässä kirjoituksessa opettelemme hallitsemaan koirasi painoa säännöllisten punnitusten avulla. Pentukoira olisi hyvä punnita viikottain, kun taas aikuisen koiran punnitsemiseen yleensä riittää kuukauden väli.

Koiran punnitseminen käytännössä

Kuten aiemmin totesimme, koiran ruuan punnitseminen ja annostelu on tärkeä osa koiran painonhallintaa. Muistat varmaan myös että koiranruuan valmistajien ilmoittamat päivittäiset ruokamäärät on yleensä mitoitettu yläkanttiin. Viimeinen puuttuva palanen koiran ruokintayhtälössä on itse koiran punnitseminen ja helpoin apuväline siihen on henkilövaaka.

Henkilövaakaa on helpohko käyttää niin kauan kun pystyt nostamaan koiran syliisi ja nousemaan koira sylissä vaa’an päälle. Aikuisen Hovawartin punnitseminen tällä tavalla alkaa kuitenkin olla jo melkoinen voimaharjoite. On kuitenkin tärkeää tietää paljonko koirasi painaa, koska liikapainosta seuraa vääjäämättä terveysongelmia myöhemmällä iällä.

Koirasi punnitseminen henkilövaa’alla tapahtuu seuraavasti:

  1. Astu vaa’alle ilman koiraasi ja merkitse painosi ylös.
  2. Nosta koira syliisi, nouse vaa’alle ja merkitse ylös kokonaispaino.
  3. Vähennä painosi kokonaispainosta.
  4. Merkitse ylös koiran paino ja päivämäärä, jotta voit seurata koirasi painon kehitystä.

Tiedämme että koiran viikottainen punnitseminen voi tuntua työläältä, mutta voimme luvata että tämän keinon avulla pystyt pitämään koirasi painon kurissa. Koiran paino voi myös hieman vaihdella punnituskertojen välillä, joten olisi hyvä suorittaa punnitus aina samaan aikaan päivästä, esimerkiksi sunnuntai-aamuna ennen kuin olet antanut koirallesi sen aamuruuan. Tällä tavalla mittaustulokset ovat myös yhdenmukaisempia ja niistä on enemmän apua koiran ruokamäärän sääntelyyn. Tämä ei ole rakettitiedettä, mutta vaatii johdonmukaisuutta ja säännöllisyyttä kuten koiran omistaminen muutenkin.

APUA! Koirani on lihoo - mitä teen?

Jos huomaat koirasi punnitsemisen ja tunnustelun avulla että koirasi on lihoamassa tai jo selkeästi lihava, kannattaa ruokamäärää alkaa vähentämään jottei painosta tule terveysongelma. Emme suosittele minkään dieettiruuan käyttöä, koska ruokamäärän ja koiran punnitseminen riittävät oikean ruokamäärän antamiseen aivan hyvin.

Jos luit aikaisemman kirjoituksen koiran ruokamäärän määrittämisestä, tiedät että sinun pitää tehdä pieniä laskutoimituksia koiran ruokamäärän vähentämiseen.

Kannattaa myös varmistua siitä ettet vahingossa yliruoki koiraasi ylimääräisten makupalojen avulla ja siten vääristä koirasi ruokintaa. Lisäksi koirallasi pitää olla säännölliset ruoka-ajat, kuten opimme ensimmäisessä tätä aihetta käsittelevässä kirjoituksessa.

Nämä kolme yllä mainittua asiaa riittävät koirasi painonhallintaan, mutta ne vaativat sinulta itsekuria ja johdonmukaisuutta niinkuin kaikki koiran omistamiseen ja johtajuuteen liittyvä.

Mitä seuraavaksi?

Tässä ja kahdessa edellisessä kirjoituksessa käsittelimme koiranruokinnan kolmea tärkeää peruspilaria, jotka ovat:

  1. säännölliset ruoka-ajat
  2. oikea määrää laadukasta koiranruokaa
  3. ja koiran säännöllinen punnitseminen / kylkien tunnustelu.

Seuraavassa kirjoituksessa tutustumme ruoka-aineisiin jotka ovat koiralle myrkyllisiä, vaarallisia tai vaan asioita joita koira ei saisi syödä.

Koiralle vaaralliset ruoka-aineet

Kuinka tuet tämän sivuston toimintaa?

Fenrir Puzzle Bow ruokakuppi.

Fenririn verkkokaupasta saat kätevästi laadukkaat koiratarvikkeet, kuten kuvan Fenrir Puzzle Bowl ruokakipon.

Fenrir Puzzle Bowl on suunniteltu hillitsemään koiran ahmimista ja se toimii minkä kokoisen koiran kanssa tahansa. Jos koirasi hotkii ruokaansa tämä ruokakuppi on ratkaisu ongelmaasi.

Hanki Puzzle Bowl-ruokakuppi
comments powered by Disqus
Tietoa minusta Author

Nimeni on

Lari Huttunen

Olen henkilö tämän sivuston kirjoitusten takana. Lue lisää

Saatat myös pitää näistä