Siirry pääsisältöön

Kirjoitukset

10 koiralle myrkyllistä tai vaarallista ainetta

··2 minuuttia
Edellisessä kirjoituksessa opimme oleellisia asioita koiran painonhallinnasta, eli säännölliset punnitukset. Tässä kirjoituksessa käsittelemme joitain ruoka-aineita jotka voivat olla koiralle vaarallisia, myrkyllisiä, tai epäterveellisiä. Jotkut näistä aineista voi tuntua erikoisilta, koska ihmisille niiden syöminen on arkipäiväiväistä, kuten esimerkiksi viinirypäleet tai rusinat.
Eve uteliaana itsetehdyn aktivointilelun suhteen.
Eve uteliaana itsetehdyn aktivointilelun suhteen.

Mitkä asiat ovat koiralle vaarallisia? #

Koirat ja erityisesti pentukoirat tutkivat ympäristöä suullaan, koska niillä ei ole käsiä ja silloin voi koiran suuhun ja niellyksi joutua asioita jotka ovat hengenvaarallisia.

Apua koiran painonhallintaan

·3 minuuttia
Aiemmassa kirjoituksessa kävimme läpi koirien ruokintataulukoita ja kuinka määrittää koiralle sopiva päivittäinen ruokamäärä - oli koirasi sitten pentu tai aikuinen. Tässä kirjoituksessa opettelemme hallitsemaan koirasi painoa säännöllisten punnitusten avulla. Pentukoira olisi hyvä punnita viikottain, kun taas aikuisen koiran punnitsemiseen yleensä riittää kuukauden väli.
Koiran punnitsemisella varmistat että antamasi ruokamäärä on oikea.
Koiran punnitsemisella varmistat että antamasi ruokamäärä on oikea.

Koiran punnitseminen käytännössä #

Kuten aiemmin totesimme, koiran ruuan punnitseminen ja annostelu on tärkeä osa koiran painonhallintaa. Muistat varmaan myös että koiranruuan valmistajien ilmoittamat päivittäiset ruokamäärät on yleensä mitoitettu yläkanttiin. Viimeinen puuttuva palanen koiran ruokintayhtälössä on itse koiran punnitseminen ja helpoin apuväline siihen on henkilövaaka.

Koira ja shampoo: kuinka usein pesulle?

··3 minuuttia
Koiranomistajana olet varmasti joutunut tilanteeseen tilanteeseen jossa koirasi on huumaantunut jostain pahasta hajusta niin paljon että hän on päättänyt piehtaroida siinä saadakseen löyhkän turkkiinsa. Sille miksi koirat tekevät näin monta selitystä, joista yksi on että lemmikkisi haluaa peittää oman hajunsa tai vain yksinkertaisesti siksi että haju on vastustamaton ja se laukaisee piehtarointirefleksin. Paha haju voi olla mätäntynyt kala, eläimen raato tai vaikka erityisen haiseva oja.
Eve syksyisen retken jälkeen käytyään uimassa mutaojassa.
Eve syksyisen retken jälkeen käytyään uimassa mutaojassa.

Oli syy mikä tahansa, lopputulema koiranomistajan kannalta on se että sinun täytyy pestä koirasi, jotta saat hajun ja lian pois sen turkista. Tietysti tarve pestä koirasi ei tarvitse olla näin äärimmäinen, vaan se voi johtua yksinkertaisesti kuraisesta säästä tai siitä että haluat tehdä koirastasi edustavan ennen koiranäyttelyä.