Koiranomistajana olet varmasti joutunut tilanteeseen tilanteeseen jossa koirasi
on huumaantunut jostain pahasta hajusta niin paljon että hän on päättänyt
piehtaroida siinä saadakseen löyhkän turkkiinsa. Sille miksi koirat tekevät näin
monta selitystä, joista yksi on että lemmikkisi haluaa peittää oman hajunsa tai
vain yksinkertaisesti siksi että haju on vastustamaton ja se laukaisee
piehtarointirefleksin. Paha haju voi olla mätäntynyt kala, eläimen raato tai
vaikka erityisen haiseva oja.
Oli syy mikä tahansa, lopputulema koiranomistajan kannalta on se että sinun
täytyy pestä koirasi, jotta saat hajun ja lian pois sen turkista. Tietysti tarve
pestä koirasi ei tarvitse olla näin äärimmäinen, vaan se voi johtua
yksinkertaisesti kuraisesta säästä tai siitä että haluat tehdä koirastasi
edustavan ennen koiranäyttelyä.
Yksi inhottavimmista koiranomistajuuteen liittyvistä asioista ovat punkit. Varsinkin kun asun
Helsingissä, punkkeja on luonnossa aina kun vuorokauden keskilämpötila nousee viiden asteen
yläpuolelle. Tämän vuoksi jokainen reissu metsän siimekseen tai vaikka lähipuistoon jossa on
pitkää ruohoa pitää päättää punkkitarkastukseen. Yhden reissun ennätys Evellä on 17 punkkia,
joista kuusi oli kiinnittyneenä eri puolille koiraa.
Suurin punkkeihin liittyvä uhka ovat tietenkin niiden kantamat eri taudit, kuten borrelioosi.
Tähän liittyen minulle on hyviä ja huonoja uutisia. Huonot uutiset ovat ne, että käytännössä
koiraan voi tarttua borrelioosi ja anaplasmoosi. Edellinen Hovawartini Helmi sai borrelioosin
asuessamme Ranskassa, mutta lääkehoidon avulla koira toipui, eikä taudista tullut jälkitauteja.
Tämä kokemus opetti kuitenkin varovaisemmaksi.